Ihminen muistuttaa herkkää ja siliteltyä lasta maailmankaikkeudessa. Hänen heikkoudessaan on suuri vahvuus ja kyvyttömyydessään suuri voima. Sillä juuri hänen heikkoutensa vahvuuden ja kyvyttömyytensä voiman takia hänelle on alistettu olentoja. Jos ihminen ymmärtää heikkoutensa ja rukoilee sanallisesti sekä asteensa että käytöksensä kautta ja tunnustaa kyvyttömyytensä ja etsii apua, niin koska hän on ollut kiitollinen näyttämällä sen, saavuttaa hän tavoitteensa, ja hänen toiveensa alistetaan hänelle tavalla, joka ylittää reilusti sen, mitä hän olisi omin voimin saavuttanut. Joskus hän virheellisesti lukee omaksi ansiokseen toiveen saavuttamisen, jonka on saanut kykyjensä kielellä lausutun rukouksen ansiosta. Esimerkiksi heikkoudessa piilevä vahvuus saa äitikanan puolustamaan poikastaan hyökkäämällä leijonan kimppuun. Ja sen vastasyntynyt leijonanpentu saa villin ja nälkäisen naarasleijonan alistumaan jättäen äidin nälkäiseksi ja pennun kylläiseksi. Katso tätä vahvuutta heikkoudessa ja Jumalallisen armon ilmentymää, jotka ovat huomaamisen arvoisia.

Aivan kuten lapsi itkemällä, pyytämällä tai näyttämällä onnettomalta alistaa vahvan itselleen, ja on niin menestyksekäs saamaan mitä haluaa, ettei voisi saavuttaa tuhannesosaa siitä tuhatkertaisin voimin. Eli koska heikkous ja kyvyttömyys kiihottavat myötätuntoa ja suojeluvaistoa häntä kohtaan, pystyy lapsi alistamaan itselleen sankareita pienellä sormellaan. Pitäisikö nyt tällaisen lapsen typerää omahyväisyyttään kieltää myötätunto ja syyttää suojaa sanoen: ”Minä alistan nämä omalla vahvuudellani”, tietysti hän tulee saamaan läimäyksen.