VIISAITA SANOJA | VIISAITA SANOJA | 10
(1-60)
Haitta ja hyöty ovat Hänen kädessään. Hän on sekä Viisain, Hän ei tee mitään turhaan, että Armollisin, Hänen palkkionsa ja armonsa ovat ylenpalttiset.” Hän koputtaa oveen rukouksellaan. Lisäksi hän näkee, että kaikki on alistettu hänen Elättäjänsä komentoon, joten hän turvautuu Häneen. Hän uskoo ja luottaa Häneen ja vahvistuu jokaista vastoinkäymistä vastaan – hänen uskonsa antaa hänelle täyden luottamuksen.

Todellakin, kuten jokaisella todellisella hyveellä, usko Jumalaan ja palvonta ovat rohkeuden lähde. Ja kuten joka vääryydessä, pelkuruuden lähde piilee harhaanjohtumisessa.

Itseasiassa, todella valaistuneen sydämen omaavalle palvojalle on mahdollista, että vaikka maapallo muuttuisi pommiksi ja räjähtäisi, se ei häntä pelottaisi. Hän katselisi sitä miellyttävällä ihmetyksellä, Kaikkivaltiaan Jumalan voiman ihmeenä. Mutta kun kuuluisa rappeutunut filosofi, jolla oli niin sanottu valaistunut mieli muttei sydäntä, näki taivaalla komeetan, vapisi hän maassa ja huudahti huolissaan: ”Eikö tuo komeetta iskeydykin maahan?” (Kerran sellainen komeetta sai Amerikan vavahtelemaan pelosta, ja monet ihmiset lähtivät kodeistaan keskellä yötä.)
No Voice