Ihminen on luonnostaan äärimmäisen heikko, kaikki koskettaa häntä, surettaa ja tekee hänet murheelliseksi. Lisäksi hän on täysin vailla voimaa, vaikka hänen kohtaamansa vastoinkäymiset ja viholliset ovat määrältään lukuisat. Hän on myös erittäin vajavainen, hänen tarpeensa ovat todella moninaiset. Hän on laiska ja kykenemätön, mutta elämän velvollisuudet ovat raskaimmat. Myös hänen inhimillisyytensä on yhdistänyt hänet muuhun maailmankaikkeuteen, mutta hän tuntee jatkuvaa kipua hänelle rakkaiden asioiden huvetessa ja kadotessa. Hänen järkensä näyttää hänelle korkea-arvoisia tavoitteita ja kestäviä hedelmiä, mutta hänen kätensä on lyhyt, elämänsä hetkellinen, voimansa ja kärsivällisyytensä vähäinen.
Tästä voidaan selkeästi ymmärtää, kuinka tärkeää hengelle on tässä tilassa, Fajrin aikaan aikaisin aamulla, turvautua Ylistetyn Kaikkivaltiaan Tuomioistuimeen, rukoilla ja anoa Korkeinta ja Armollisinta, etsiä menestystä ja apua Häneltä, ja kuinka välttämätön tukipiste se on, että hän voi kohdata asioita, joita hänelle tulee tapahtumaan päivän aikana, ja kestää hänelle lastatut velvollisuudet.
Zuhrin aika juuri keskipäivän jälkeen on päivän lakipiste ja sen hupenemisen alku, jolloin päivittäinen aherrus lähestyy saavutuksiaan, aika lyhyelle levolle työn paineiden keskellä, kun henki tarvitsee taukoa uurastamisen aiheuttamasta piittaamattomuudesta ja tunnottomuudesta, ja Jumalallisten palkkioiden julki tuomisen aika.