Lisäksi, koska ihminen on joutunut loppumattomien koettelemusten kohteeksi ja lukemattomien vihollisten vaivaamaksi huolimatta hänen rajattomasta kyvyttömyydestään, ja kärsii loputtomista tarpeista ja omaa lukemattomia toiveita huolimatta rajattomasta ahdingostaan – uskon jälkeen hänen perustavanlaatuinen synnynnäinen velvollisuutensa on rukouksessa. Mitä tulee rukoukseen, on se palvonnan perusta ja Hänen palvelemistaan. Turvatakseen halunsa tai toiveensa toteutumisen, jota ei voi itse saada, lapsi joko itkee tai pyytää sitä, eli hän rukoilee kyvyttömyytensä kielellä joko aktiivisesti tai suullisesti ja onnistuu turvaamaan sen. Samalla tavoin ihminen on kuin herkkä, silitelty lapsi elävien olentojen maailmassa. Hänen on joko itkettävä heikkoutensa ja kyvyttömyytensä kautta Kaikkein Armollisimman ja Armeliaimman Tuomioistuimessa, tai rukoiltava köyhyytensä ja tarpeensa kautta, jotta asiat, joita hän haluaa voidaan asettaa hänen saatavilleen, tai hän voi olla kiitollinen, että näin on tapahtunut. Muutoin kuin typerä lapsi, joka hössöttää kärpäsestä sanoen: ”Omalla voimallani alistan asioita, joita ei ole mahdollista alistaa, ja tuhat kertaa mahtavampiakin, ja saan ne tottelemaan omien ajatuksieni ja toimenpiteideni mukaan,” osoittaa hän kiittämättömyyttä näitä palkkioita kohtaan. Ja aivan kuten tämä on vastoin ihmisen synnynnäistä luonnetta, aiheuttaa hän itselleen ankaran rangaistuksen.