Ihminen on sellainen Kaikkivaltiaan Jumalan antiikkinen taideteos. Ihminen on kaikkein hienoin ja ylväin Hänen mahtinsa ihme, jonka Hän loi julistaakseen kaikkia Nimiään ja niiden kaiverruksia, pienoiskoon muodossa maailmankaikkeuden mallina. Jos uskon valo astuu hänen olemukseensa, kaikki merkitykselliset kaiverrukset hänessä muuttuvat luettaviksi. Joka uskoo, lukee niitä tietoisesti, ja sen yhteyden kautta saa muutkin lukemaan niitä. Jumalallinen taide ihmisessä tulee näkyväksi merkitysten kautta: ”Olen Loistokkaimman Tekijän olento ja luomus. Minussa ilmenee Hänen armonsa ja anteliaisuutensa.” Eli usko, joka koostuu yhteydestä Tekijään, tekee näkyväksi kaikki ihmisessä olevat taideteokset. Ihmisen arvo on suhteessa tähän Jumalalliseen taiteeseen ja siihen, että on Kaikkivaltiaan Jumalan peili. Merkityksettömästä ihmisestä tulee tässä tapauksessa Jumalan välittäjä, muiden olentojen yläpuolella oleva Paratiisin veroinen, ja Hyväntekijän vieras.

Jos kuitenkin epäusko, joka koostuu yhteyden katkeamisesta, astuu ihmisen olemukseen, niin kaikki ne Jumalallisten Nimien merkitykselliset kaiverrukset syöksyvät pimeyteen ja muuttuvat lukukelvottomiksi. Sillä jos Tekijä unohdetaan, kaikki Häneen viittaavat hengelliset näkökohdat muuttuvat käsittämättömiksi, ikäänkuin päinvastaisiksi. Enemmistö niistä merkityksellisistä ylevistä taiteista ja ylhäisistä kaiverruksista jäävät piiloon. Loput, jotka voidaan silmin havaita, luetaan vaatimattomien syiden, luonnon ja sattuman ansioksi, ja ne muuttuvat täysin arvottomiksi. Vaikka ne ovat kaikki loistavia timantteja, muuttuvat ne sameiksi lasipaloiksi. Hänen merkityksensä on ainoastaan hänen elollinen fyysinen olemuksensa. Ja kuten sanottu, hänen tavoitteensa ja fyysisen olemuksensa hedelmä on kulkea vain lyhyt ja vaillinainen elämä eläimistä kaikkein kyvyttömimpänä, avuttomimpana ja surevana. Sitten se rappeutuu ja kuolee. Katso, kuinka epäusko tuhoaa ihmisluonnon ja muuntaa sen timanteista hiiliksi.