Älä itke epäonnea, oi poloinen, tule, luota Jumalaan!
Sillä tiedä, että vaikerointi pahentaa vastoinkäymistä ja on suuri erhe.
Löydä epäonnen Lähettäjä ja tiedä, että se on lahja lahjassa, ja nautinto.
Joten jätä vaikerointi ja ole kiitollinen, kuten satakieli, hymyile läpi kyyneltesi!
Ellet löydä häntä, tiedä, että maailma on tuskaa tuskassa, katoavuutta ja menetystä.
Joten miksi surra pientä vastoinkäymistä, kun yllänne on maailma täynnä murhetta? Tule, luota Jumalaan!
Luota Jumalaan! Naura päin epäonnea; sekin nauraa. Sen nauraessa, vähenee se – se muuttuu ja muuntuu.
Jos yksinään taistelee mahtavaa vihollista vastaan hymyillen, hänen vihollisuutensa muuttuu sovittelevaksi – hänen vihamielisyytensä muuttuu pelkäksi pilaksi, se kutistuu ja häviää. Jos kohtaa vastoinkäymisen luottaen Jumalaan, tulos on samankaltainen.
Kolmas asia: Jokaisella aikakaudella on erityiset tunnusmerkkinsä (1.) Tänä laiminlyöntien aikakautena vastoinkäyminen on muuttanut muotoaan. Tiettyinä aikakausina ja tietyille henkilöille epäonni ei todellisuudessa ole epäonnea, vaan pikemminkin Jumalallinen suosionosoitus. Koska mielestäni nykyaikana sairauksista kärsivät ovat onnekkaita – edellyttäen ettei sairaus vaikuta heidän uskontoonsa – ei mieleeni tule vastustaa sairauksia ja epäonnea, eikä sääliä kärsiviä. Aina kun kohtaan kärsiviä nuoria, huomaan heidän olevan ikätovereitaan huolehtivaisempia uskonnollisista velvollisuuksistaan ja Tuonpuoleisesta. Tästä päättelen, ettei sairaus ole onnettomuus tällaisille ihmisille, vaan pikemminkin lahja Jumalalta. On totta, että sairaus aiheuttaa hänelle ahdistusta lyhyessä, hetkellisessä ja maallisessa elämässään, mutta se on hyödyllistä hänen iankaikkiselle elämälleen. Se on eräänlaista palvontaa. Jos ihminen olisi terve, ei hän pystyisi säilyttämään tilaa, josta nautti sairaana vaan vaipuisi hävitykseen seurauksena nuoruuden kiihkosta ja ajan viihdykkeistä johtuen.
-----------
(1.) Beyhâkî, Şuabü’l-Îmân: 4:263; Hâtîb el-Bağdâdî, el-Cami’ li Ahlâki’r-Râvî ve Âdâbi’s-Sâmî’: 1:212, 407.