Job (rauha hänelle) ei rukoillut sielunsa mukavuuden vuoksi, vaan etsiäkseen parannusta rukouksen takia, kun sairaus esti häntä muistelemasta Jumalaa kielellä ja mietiskelemästä Jumalaa sydämellä. Meidänkin tulisi ottaa pääasialliseksi aikomukseksemme rukoillessamme, että paranisimme sisältäpäin ja hengellisistä haavoista, jotka kumpuavat synneistä.
Mitä tulee fyysisiin sairauksiin, voimme pyytää apua niihin silloin, kun ne estävät palvontaamme. Mutta meidän tulisi etsiä turvaa nöyrästi ja anoen, ei mieltä osoittaen ja valittaen. Jos me hyväksymme Jumalan Herraksemme ja Ylläpitäjäksemme, silloin meidän on hyväksyttävä myös kaikki, jota Hän antaa Herran ominaisuudessa. Huokaileminen ja valittaminen tavalla, joka pyrkii vastustamaan Jumalallista kohtaloa ja mahtia on eräänlaista kritiikkiä Jumalallista kohtaloa vastaan – Jumalan Armollisuutta vastaan suunnattu moite. Joka kritisoi Jumalallista kohtaloa, iskee päätään alasimeen murskaten päänsä. Kuka tahansa syyttää Jumalan armoa, menettää sen väistämättä. Murtuneen käden käyttäminen kostamiseen aiheuttaa vain lisää vahinkoa kädelle. Samoin jos mies, jota vastoinkäyminen koettelee, vastaa siihen mieltä osoittavasti valittaen ja ahdistuen, pahentaa vain ahdinkoaan.
Toinen asia: Fyysiset vastoinkäymiset kasvavat, kun ne nähdään suurina, ja kutistuvat, jos ne nähdään pieninä. Esimerkiksi, uni tulee yöllä mieleen. Jos siihen kiinnittää huomiota, paisuu se ja kasvaa – ellei, se katoaa. Samoin käy myös silloin, kun yrittää torjua hyökkäävän mehiläisparven, niistä tulee aggressiivisempia – jos niihin ei kiinnitä huomiota, ne hajaantuvat. Joten jos pitää fyysisiä vastoinkäymisiä suurina ja antaa niille merkityksen, ne kasvavat, ja huolen ansiosta siirtyvät kehosta sydämeen ja iskevät juurensa siihen. Tuloksena on siten sisäinen koettelemus, johon ulkoinen vastoinkäyminen kiinnittyy tehdäkseen itsestään pysyvän. Mutta jos ahdistus poistuu olemalla tyytyväinen Jumalalliseen mahtiin ja luottamalla Jumalaan, fyysinen vastoinkäyminen tulee vähenemään asteittain, kuivumaan ja häviämään – aivan kuten puu, jonka juuret on katkaistu. Laadin kerran seuraavat jakeet selittämään tätä totuutta: