Ensimmäisen maailmansodan aikana eräs siunattu mies kärsi vakavasta sairaudesta Erzurumissa. Menin tapaamaan häntä, ja hän sanoi minulle valittaen katkerasti: "En ole voinut sijoittaa päätäni tyynyyn ja nukkua sataan yöhön." Tulin murheelliseksi. Yhtäkkiä sain ajatuksen ja sanoin:

”Veli, viettämäsi sata vaivalloista päivää ovat nyt kuin sata onnellista päivää. Älä ajattele niitä ja valita, vaan katso niitä ja ole kiitollinen. Mitä tulee tulevaisuuden päiviin, koska ne eivät ole vielä tulleet, luota Armolliseen ja Laupiaaseen Herraan. Älä itke ennen kuin olet hakattu, älä pelkää mitään, älä anna fyysistä olemusta olemattomalle. Ajattele nykyhetkeä, sinun kärsivällinen sietokykysi riittää tähän hetkeen. Älä toimi kuten hurjistunut komentaja, joka olettaa vahvistusta oikeaan sivustaansa vastustajan voimista karanneista sotilaista, jotka tulevat vasemmalle, ja alkaa sitten hajottaa voimiaan keskustasta vasemmalle ja oikealle ennenkuin vastustaja on liittynyt heihin oikealla. Vihollinen sitten tuhoaa hänen keskustansa vähäisellä voimalla. Veli, älä ole kuten hän. Laita liikkeelle kaikki voimasi tähän hetkeen ja ajattele Jumalallista armoa, palkkiota Tuonpuoleisessa ja sitä kuinka hetkellinen ja ohikiitävä elämä muuntuu pitkäksi ja iankaikkiseksi. Katkeran valittamisen sijaan ole iloisen kiitollinen.

Hyvin helpottuneena hän sanoi: ”Ylistys ja kiitos Jumalalle, minun sairauteni on nyt kymmenesosa siitä, mitä se oli ennen."