Kuten olemme osoittaneet yhdessä tai kahdessa Sanassa, milloin hyvänsä muistellessaan mennyttä elämäänsä sanoo hän sydämessään tai kielellään joko: ”Ah!” tai ”Oh!”. Hän siis joko kokee katumusta tai sanoo: ”Kiitos ja kunnia Jumalalle!” Katumus saa inspiraationsa menneiden nautintojen lakkaamisesta syntyvistä kivuista ja nautinnoista erottautumisesta. Sillä nautinnon lakkaaminen on tuskallista jo itsessään. Joskus hetkellinen nautinto aiheuttaa ikuisen tuskan. Sen ajatteleminen on kuin viiltäisi haavan, ja saa katumuksen pulppuamaan esiin.
Menneisyydessä koetuista hetkellisistä kärsimyksistä taas kumpuaa pysyvä hengellinen nautinto, joka innostaa ihmisen huudahtamaan: ”Kiitos ja kunnia Jumalalle!” Jos ihminen tämän luontaisen taipumuksen lisäksi pitää mielessään vastoinkäymisistä lankeavan palkkion ja Tuonpuoleisessa odottavan erityiskorvauksen ja jos hän tajuaa, että vastoinkäymisten ansiosta hänen hetkellinen elämänsä lasketaan pitkäksi elämäksi, niin sen sijaan, että olisi vain kärsivällinen tulisi hänen olla myös kiitollinen. Hänen tulisi sanoa: ”Ylistys Jumalalle kaikesta paitsi epäuskosta ja harhautumisesta.” (1.)
-------------------------------
(1.) Tirmidhi, Da‘wat, 45; Ibn Maja, Muqaddima, 23; Du‘a, 2.
Yleensä sanotaan, että epäonni on pitkäkestoista. Todellakin se on, mutta ei sen vuoksi, että olisi hankalaa ja ahdistavaa, kuten ihmiset tavallisesti kuvittelevat, vaan koska se tuottaa erittäin tärkeitä tuloksia kuten pitkän elämän.