Toinen Kohta: Eräs mies oli vankilassa, ja yksi hänen rakastettavista lapsistaan lähetettiin hänen luokseen. Onneton vanki kärsi sekä omista murheistaan että lapsensa kärsimysten puolesta, koska hän ei voinut tehdä lasta onnelliseksi.

Armelias tuomari lähetti viestintuojan hänen luokseen, joka sanoi: “Totisesti lapsi on sinun, mutta hän on minun alamaiseni ja yksi kansastani. Vien hänet ylvääseen palatsiin, ja pidän hänestä huolta siellä.” Mies itki tuskasta. Hän sanoi: “En anna sinulle lastani, sillä hän on ainoa lohtuni!” Hänen ystävänsä sanoivat hänelle: “Surusi on merkityksetöntä. Jos lastasi surkuttelet, niin hän on menossa avaraan onnelliseen palatsiin tämän likaisen ja ahdistavan vankityrmän sijasta. Jos taas itseäsi surkuttelet ja etsit vain omaa etuasi, tulet kärsimään paljon ahdistusta ja tuskaa lapsen vaikeuksien takia, jos hän tänne jää, sen ainoan kyseenalaisen ja hetkellisesti saamasi edun lisäksi. Jos lapsi menee sinne, siitä on sinulle moninkertainen hyöty, sillä hän tulee vetämään puoleensa kuninkaan armon ja toimimaan välittäjänä sinulle. Kuningas tulee haluamaan sinun näkevän lapsesi, eikä varmasti lähetä häntä vankilaan, joten hän vapauttaa sinut, kutsuu palatsiin ja antaa sinun tavata lapsesi siellä. Mutta sillä ehdolla, että luotat kuninkaaseen ja tottelet häntä!”

Rakas veljeni. Kuten tässä vertauksessa, sinun täytyy ajatella seuraavasti, samoin kuin muidenkin uskovaisten tulisi ajatella jos heidän lapsensa kuolee: lapsi oli viaton ja hänen Luojansa Armeliain ja Anteliain. Hän on ottanut lapsen täydelliseen suosioonsa ja armoonsa vajaavaisesta kasvatuksestani ja armeliaisuudestani. Hän on vapauttanut lapsen tämän maailman julmalta ja tuhoisalta vankilalta, ja lähettänyt hänet Paratiisin puutarhoihin. Kuinka onnekasta lapselle! Jos hän olisi jäänyt tähän maailmaan, niin kuka tietää, kuinka hän olisi aikuistunut. Niinpä en sääli häntä, sillä tiedän hänen olevan onnekas. Jäljelle jäävät omat palkkioni, enkä niiden ansiosta sääli itseäni, enkä ole surullinen ja pahoillani. Sillä jos hän olisi jäänyt maailmaan, hänellä olisi ollut kymmenen vuotta lapsen hetkellistä rakkautta sekoitettuna kärsimyksiin. Ehkä jos hän olisi ollut vanhurskas ja kykenevä maallisissa asioissa, ehkä silloin hän olisi voinut auttaa minua. Mutta kuolemalla hänestä on tullut ikään kuin välittäjä, joka voittaa minulle kymmenen miljoonaa vuotta lapsen rakkautta iankaikkisessa Paratiisissa ja iankaikkisen onnen. Totta tosiaan, kyseenalaisen välittömän palkkion menettävä ihminen, joka saavuttaa tuhat varmaa lykättyä palkkiota, ei itke ja vaikerra, eikä huuda epätoivosta.