Kolmas Kohta: Kuollut lapsi oli Kaikkein Armollisimman Luojan luontokappale, omaisuutta ja palvelija – ja jokaisella jäsenellään Hänen luomuksensa. Lapsi kuului Hänelle ja oli vanhempiensa ystävä, joka oli väliaikaisesti asetettu heidän valvontaansa. Luoja teki vanhemmista lapsen palvelijoita. Palkkioksi palveluksistaan Hän antoi heille välittömäksi palkaksi nautinnollisen myötätunnon. Jos Armelias Luoja, joka omistaa lapsesta 999 osuutta tuhannesta, armon ja viisauden edellyttämänä, ottaa lapsen sinulta ja lopettaa tehtäväsi, niin tuskasta ja epätoivosta huutaminen sellaisella tavalla josta voi päätellä valituksen, yhden ainoan näennäisen osuuden johdosta verrattuna todellisen omistajan tuhanteen osuuteen, ei sovi uskovaiselle vaan pikemminkin välinpitämättömille ja harhaanjohdetuille.

Neljäs Kohta: Jos maailma olisi ollut ikuinen, ihminen pysyisi siellä ikuisesti ja ero olisi ollut päättymätön, tuskallisella murheella ja epätoivoisella surulla olisi ollut jotain merkitystä. Mutta koska tämä maailma on vierastalo, minne tahansa kuollut lapsi onkin mennyt, sinne menemme myös sinä ja me. Sitä paitsi hän ei ole ainoa joka kuolee, vaan se on yleinen tie. Ja koska ero ei ole ikuinen, tulet tapaamaan hänet tulevaisuudessa, sekä Keskimmäisessä Valtakunnassa että Tuonpuoleisessa. Pitäisi sanoa: “Kaikki valta kuuluu vain Jumallalle. Hän antoi hänet ja Hän otti hänet” sekä: “Kaikki kiitos Jumalalle, joka tilanteessa.” Pitäisi olla käsivällisesti kiitollinen.
Viides Kohta: Armeliaisuus – yksi hienoimmista, kauneimmista, miellyttävimmistä ja suloisimmista Jumalallisen armon osoituksista – on hohtava eliksiiri. Se on paljon suorempaa kuin intohimoinen rakkaus. Se on nopea keino liittoutua Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Vertauskuvallinen rakkaus ja maallinen rakkaus muuntuvat vain suurien vaikeuksien kautta todelliseksi rakkaudeksi ja löytävät Kaikkivaltiaan Jumalan, mutta armeliaisuus kytkee sydämen Häneen puhtaammin, suoremmin ja ongelmitta.