Oi saamaton sieluni! Oi kuvitteellinen ystäväni! Tule! Verratkaamme näiden kahden veljeksen asemaa, jotta näkisimme, kuinka hyvä tulee hyvästä ja paha pahasta. Ottakaamme selville.
Katso, onneton matkustaja vasemmanpuoleisella tiellä vapisee koko ajan pelosta odottaessaan astuvansa lohikäärmeen kitaan, kun taas onnekas kutsutaan kukoistavaan, loisteliaaseen puutarhaan, joka on täynnä hedelmiä. Ja kaamea kauhu ja hirvittävä pelko jyskyttävät epäonnisen sydäntä, kun taas onnekas tuijottaa ja tarkkailee outoja asioita ilahduttavana oppituntina, miellyttävällä pelolla ja rakastavalla tiedolla. Kurja kärsii piinansa lohduttomana, epätoivoissaan ja yksinäisyydessä, kun taas onnekas nauttii täynnä toivoa, kaipausta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lisäksi epäonnekas näkee itsensä vankina, joka on villipetojen hyökkäysten kohteena, kun taas onnekas on kunnioitettu vieras, joka on hyvissä väleissä ja nauttii anteliaan isäntänsä omituisista palvelijoista. Onneton kiirehtii kärsimyksiään nauttimalla hedelmiä, jotka ovat näennäisesti herkullisia, mutta silti myrkyllisiä. Hedelmät ovat näytteitä – niitä on lupa maistaa etsiessään alkuperäisiä ja tullakseen niiden asiakkaaksi, mutta ei ole lupaa ahmia niitä kuin eläin. Mutta onnekas maistaa niitä ja ymmärtää asian, hän siirtää syömistä ja nauttii odottamisesta. Lisäksi epäonnekas tekee vääryyttä itseään kohtaan. Arvostelukykynsä puutteesta johtuen hän tekee totuudesta ja tilanteesta, jotka ovat selkeät ja kirkkaita kuin päivänvalo, pimeän ja pelon painostaman, helvetillisen harhan. Hän ei ansaitse sääliä, eikä hänellä ole oikeutta valittaa kenellekään.
Esimerkiksi, jos henkilö miellyttävissä pidoissa, kauniissa puutarhassa, kesällä, ystäviensä keskuudessa juo itsensä humalaan saastaisilla päihteillä, kuvittelee sitten itsensä nälkäiseksi ja alastomaksi villieläinten keskelle talvella ja alkaa huutaa ja itkeä, ei hän ansaitse sääliä – hän tekee väärin itseään kohtaan ja loukkaa ystäviään kuvittelemalla nämä villipedoiksi.