Olin tulossa suureen kaupunkiin ja katsoin ja näin, että se oli täynnä suuria palatseja. Joidenkin näiden palatsien ovilla oli suurenmoisten teatterien kaltaista iloittelua. Se vangitsi ja kiinnitti jokaisen huomion ja viihdytti heitä. Katsoin tarkkaan ja näin, että tällaisen palatsin herra oli tullut ovelle – hän leikki koiran kanssa ja avusti ilakoinnissa. Naiset olivat heittäytyneet makeaan keskusteluun huonotapaisten nuorukaisten kanssa. Aikuiset tytöt järjestivät lapsille leikkejä. Ja ovenvartija oli ottanut roolikseen muiden ohjaamisen. Ymmärsin sitten, että valtava palatsi oli sisältä täysin tyhjä. Sen kaikki hienostuneet tehtävät jäivät tekemättä. Sen asukkaiden moraalit olivat laskeneet niin, että he olivat ottaneet nämä roolit ovella.

Jatkoin matkaani, kunnes tulin toisen suuren palatsin kohdalle. Näin, että siellä oli ovella uskollinen koira venyttäytyneenä, sekä tiukka ja vaitelias ovenvartija – palatsi oli mitäänsanomattoman näköinen. Olin utelias: miksi toinen oli niin kuin oli, ja tämä palatsi tällainen? Menin sisälle. Näin sitten, että sisällä oli hyvin iloista. Palatsin ihmiset olivat kiireisiä erinäisten tarkkojen velvollisuuksiensa kanssa huoneisto toisensa jälkeen. Miehet ensimmäisessä asunnossa valvoivat palatsin hallintoa ja toimintaa. Sen yläpuolella olevassa asunnossa tytöt opettivat lapsia. Sen yläpuolella naiset olivat kiireisiä kuvataiteen ja kauniiden koruompeleiden kanssa. Ja ylimmässä kerroksessa herra vaihtoi uutisia kuninkaan kanssa, ja oli kiireinen omien ylevien velvollisuuksiensa kanssa ihmisten rauhallisuuden säilyttämiseksi ja omien kykyjensä edistämiseksi.