Viesti sairaille | Viesti sairaille | 23
(1-27)
YHDEKSÄSTOISTA LÄÄKE
Kuten nimi Kaikkivaltias Jumala, “kauneimmat nimet” osoittavat, että kaikki Korkeimman ja Armollisimman Jumalan nimet ovat kauniita. Luoduista asioista itse elämä on Kaikkivoivan Jumalan hienoin, kaunein ja monipuolisin peili. Kauniin peili on kaunis. Peili, joka näyttää kauniin hyveitä, tulee itsekin kauniksi. Aivan kuten mitä tahansa kaunis tekeekin peilille, on hyvää ja kaunista, mitä tahansa elämässä tapahtuukin, on todellisessa merkityksessään hyvää. Sillä se näyttää kauneimpien nimien kauniit kirjailut, jotka ovat hyviä ja kauniita.

Elämästä tulee puutteellinen peili, jos se kuluu yksitoikkoisesti hyvässä terveydessä ja hyvinvoinnissa. Eräässä suhteessa se viittaisi olemattomuuteen, merkityksettömyyteen ja tyhjyyteen, ja aiheuttaisi tylsistymistä. Se vähentäisi elämän arvoa ja muuttaisi elämänilon ahdistukseksi. Sillä ajatellessaan kuluttavansa aikansa nopeasti ja ikävystyessään ihminen heittäytyy joko paheisiin tai huvituksiin. Hän muuttuu vihamieliseksi omaa arvokasta elämäänsä kohtaan, haluaa tappaa sen ja saada sen kulumaan nopeasti, ikään kuin se olisi vankilatuomio. Mutta kun elämä pyörii muutosten, toiminnan ja eri vaiheiden seurauksena, elämä tekee oman arvonsa, tärkeytensä ja nautintonsa tiettäväksi. Tällainen ihminen ei halua elämänsä kuluvan nopeasti, vaikka se olisi täynnä vastoinkäymisiä ja koettelemuksia. Hän ei valita väsyneesti sanoen: ”Voih! Aurinko ei ole vielä laskenut” tai “On vielä yö.”

Kyllä, kysy hienolta, rikkaalta ja toimettomalta herralta, joka elää ylellisyydessä: “Mitä kuuluu?” Epäilemättä saat surkean vastauksen, kuten: “Aika ei kulu sitten millään. Pelataan kierros backgammonia. Tai keksitään jotain muuta hauskaa ajankuluksi.” Tai sitten saat kuulla maallisesta kunnianhimosta kumpuavia valituksia, kuten: “Minulla ei ole sitä ja tätä. Jospa vain olisin tehnyt niin ja näin...”

Kysy sitten joltakulta onnettomuuden kohdanneelta, työläiseltä tai äärimmäisessä puutteessa elävältä köyhältä: “Mitä kuuluu?” Jos hän on järkevä, niin hän vastaa: “Kaikki kiitos Jumalalle, teen töitä. Ellei ilta olisi tullut niin nopeasti, niin olisin saanut tehtyä tämän työn loppuun! Aika ja elämä kuluvat nopeasti ohitse, kuin vilahtaen. Tottahan toki tilanteeni on rankka, mutta sekin menee ohi. Kaikki menee ohi nopeasti.” Itse asiassa hän kertoo, kuinka arvokasta elämä on, ja kuinka katuvainen on sen kulumisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että hän oivaltaa elämän arvon ja nautinnon vaikeuksien ja aherruksen kautta. Helppous ja hyvä terveys tekevät elämän katkeraksi ja saavat toivomaan sen kuluvan nopeasti.

Sairas veljeni! Tiedä, että olemattomuus on vastoinkäymisten, pahuuksien ja jopa syntien alkuperä ja nostatusaine, kuten jo muissa Risale-i Nurin osissa on vankasti ja yksityiskohdin todistettu. Olemattomuus on pahuutta. Yksitoikkoiset olotilat kuten helppous, hiljaisuus, rauhallisuus ja pysähtyminen ovat lähellä olemattomuutta ja merkityksettömyyttä ja saavat tuntemaan olemattomuuden pimeyden aiheuttaen ahdistusta. Kun taas liike ja muutos ovat olemassaoloa ja saavat tuntemaan olemassaolon. Ja olemassaolo on puhdasta hyvää – se on valoa.

Todellisuuden ollessa tämä sairautesi on lähetetty sinulle vieraaksi suorittamaan monia tehtäviä, kuten puhdistamaan arvokas elämäsi vahvistaen ja saaden sen edistymään, ja kannustamaan muita inhimillisiä kykyjäsi taipumaan sairastuneen osasi avuksi ja ilmaisemaan erinäisiä Kaikentietävän Luojan nimiä. Jos Jumala suo, niin se suorittaa tehtävänsä nopeasti, poistuu ja sanoo hyvälle terveydelle: “Tule ja jää pysyvästi tilalleni, ja suorita tehtäväsi. Tämä talo on sinun. Jää tänne hyvässä terveydessä.”
No Voice